lauantai 27. helmikuuta 2010

China Glaze - Bad Kitty

Varoitus! Postaus sisältää erittäin kuivia kynsinauhoja, jotka saattavat olla haitallisia herkimmille lukijoille.

Oletteko ikinä ostaneet kynsilakkaa vain sen nimen perusteella? Minä olen. Bad Kitty on yksinkertaisesti niin upea nimi, että lakka oli aivan pakko saada. Tietenkään sen värissä eikä varsinkaan glitterissä ole mitään vikaa, mutta nimi ratkaisi lakan päätymisen ostoslistalle.

Kuvissa on kolme kerrosta Bad Kittyä OPIn Make Love...:n päällä. Täytyy muistaa ensikerralla laittaa alle jokin hieman kirkkaampi ja peittävämpi lakka. Kynsissäni on siis tosiaan kolme kerrosta Make Love...:a ja kolme kerrosta Bad Kittyä, plus aluslakka ja 2x pikakuivattaja eli yhteensä 9 kerrosta lakkaa. Huh.
Tämä ensimmäinen kuva on varsin väritarkka, mutta todellisuudessa väri ei vaalennu kynsien kärkiä kohti mentäessä. Johtuu valaistuksesta.

 

Lakassa on monenväristä glitteriä, joista kuvassa ei näy kuin pieni osa. Pitkällisen tarkastelun jälkeen totesin kynsissäni olevan ainakin kirkkaan sinistä, keltaista, oranssia, punaista sekä vihreää glitteriä.
Vielä lähikuvaa siitä kuinka paljon kimalletta oikeasti on kynnellä. Värit ovat kyllä aivan liian vaaleat.

  

Ja tottakai, kun vauhtiin pääsin niin lakkaus oli vielä matattava Essien Matte About Youlla. Jotenkin ehkä pidän matatusta enemmän, mutta en kuitenkaan osaa päättää. Värit ovat taas aivan liian vaaleat, mutta älkää antako sen häiritä, kuvassa kuitenkin näkyy miltä glitter näyttää mattauksen jälkeen.

 

Bad Kitty on upea lakka kun sen kerrostaa värilakan päälle, mutta yksinään se vain korostaa kynsien mahdollista keltaisuutta ja saa ne näyttämään rumilta. Itse en ole kovin hulluna tähän, mutten toisaalta inhoakaan.

tiistai 23. helmikuuta 2010

Hyviä uutisia!

Onnistun taas pääsemään nettiin, sillä ongelma ei ollutkaan koneessani vaan lähettimessämme. Jostain syystä sen lähettämä signaali oli niin heikko, että koneeni ei pystynyt löytämään sitä (vaikka se on ennen löytynyt moitteettomasti ja automaattisesti). Asia saatiin kuitenkin korjattua ja ajattelin nyt esitellä noin viikko sitten pitämäni manikyyrin. Kuva on hienosti otettu lavuaarin yläpuolella, mutta vessassamme sattuu olemaan hyvä valaistus :D


Pahoitteluni että näytän kuvassa vain kaksi kynttä, mutta näissä kuvio oli onnistunein enkä kehtaa esitellä lähikuvia hieman suttuisista konadoinneista. Lakkana on China Glazen Re-Fresh Mint, joka on kauniin mintunvihreä, omasta mielestäni ehdoton hankinta! Kukkakuvio on laatasta M51 ja leimaamiseen käytin jälleen ChG:n Millenniumia. Lopulta lisäsin nimettömiin ja peukaloihin kaksi kirkasta strassia lisäämään kiinnostavuutta.

Tämä manikyyri keräsi paljon kehuja sekä värinsä että kuvioidensa puolesta, joten olin todella tyytyväinen lopputulokseen :)

lauantai 20. helmikuuta 2010

Tiedotusasiaa

Olen pahoillani pitkästä päivitysvälistä, eikä nytkään ole tulossa "kunnon" postausta. Ensinnäkin, oma läppärini ei päästä ollenkaan nettiin, joten en pahemmin pääse postailemaan. Olen yrittänyt saada konetta kuntoon käymällä läpi kaikki mahdolliset asetukset ym. mutta mikään ei tunnu auttavan. Saa nähdä kuinka kauan kestää ennen kuin se saadaan kuntoon. Toiseksi, eilen olleet wanhojen tanssit sotkivat aikatauluni niin pahasti, etten ole ehtinyt laittaa kynsiäni kunnolla lähes viikkoon. Tietysti minulla oli lakkaus tansseissa, mutta se on nyt jo niin kärsinyt etten kehtaa esitellä sitä. Missään tapauksessa en kuitenkaan ole blogiani unohtanut tai hylännyt, postausten johtuu vain teknisistä ongelmista sekä ajan puutteesta.

keskiviikko 10. helmikuuta 2010

Happy Go Lucky

Eilen mieleni teki jotain todella kirkasta lakkaa, joten päätin kokeilla China Glazen Happy Go Luckya. Olen kuullut että sillä olisi todella hyvä koostumus keltaiseksi lakaksi, mutta itselläni oli valtavia ongelmia levityksen kanssa. Tosin en tiedä miten muut keltaiset levittyvät sillä tämä on ainoani.

Ensimmäinen lakkakerros oli läpikuultava (kuten useimmilla lakoilla) ja epätasainen, mutta ajattelin sen hoituvan toisella kerroksella. Väärä luulo, sillä toisen kerroksen jälkeen lakka oli kyllä peittävä, mutta se ei edelleenkään levittynyt tasaisesti. Kolmannen kerroksen jälkeen pinta jäi kylläkin suhteellisen tasaiseksi. Ei koostumuksensa puolesta lempilakkojani, mutta väri on aivan ihana!

(Klikkaa suuremmaksi)

Hassua, sillä kammosin pitkään keltaisia kynsiä ja suurinpiirtein vannoin että en ikinä lakkaisi kynsiäni keltaisiksi. Toisin kävi ja olen erittäin tyytyväinen että uskalsin tilata tämän (siitä kiitos poikaystävälle)!

Tänään aamulla muuten kävi se mitä jo kauan olen pelännyt. Tässä postauksessa kerroin kuinka tein lohjenneeseen peukalonkynteeni jatkeen Kissin akryylikynsipaketilla. Tänään aamulla se sitten lähti irti laittaessani kenkiä jalkaan valtavassa kiireessä. Jatkeen irtoaminen ei kuitenkaan sattunut ja se jäi toisesta reunasta vielä kiinni. Kiireissäni sitten levitin liimaa kynnelle ja painoin jatkeen takaisin paikalleen. Toistaiseksi se on pysynyt todella hyvin, mutta saa nyt nähdä kuinka kauan kestää.

lauantai 6. helmikuuta 2010

Seeprakuviota ja uusi ulkoasu

Tämän manikyyrin tein oikeastaan jo edellispäivänä, mutta minulla ei ole ollut aikaa kuvata sitä. Aina kun aikaa olisi ollut, ulkona oli jo pimeää joten en viitsinyt edes yrittää. Tai no, yritin mutta tuloksena oli pelkkää suttua. Tämäkin kuva on otettu siskoni kameralla joka on huomattavasti parempi ottamaan lähikuvia kuin omani. Ehkä olisi aika ostaa uusi kamera? 


Lakkana on Trans Designista tilaamani China Glazen Flyin' High, joka on huomattavasti vihertävämpi kuin mitä kuva väittää. Luulin aluksi että lakka olisi juuri tuon värinen kuin kuvassa, mutta lakattua kynteni olin vähän pettynyt. Väri on kaunis vihertävänsininen, mutta jotenkin se ei vaan iske. Niinpä päätin läntätä päälle seeprakuviot laatasta M57 China Glazen Millenniumilla. Lopputulos on ihan kiva, mutta ei mikään erityinen. Tämä menee vaihtoon varmasti aika pian, kunhan vain löytäisin aikaa jostakin.


Ja oikeastihan kynteni eivät ole noin epätasamittaiset mitä kuvat näyttävät, sormeni ovat vain jotenkin hassusti.

Sain eilen väkerrettyä uuden ulkoasun, joka on ainakin omasta mielestäni paljon parempi kuin aikasempi valmispohja. Mitä mieltä te olette? Parannusehdotuksia otetaan vastaan oikein mielellään.

maanantai 1. helmikuuta 2010

Ruby Pumps meets Konad

Tänään alkaneen koeviikon takia minulla ei ole aikaa vaihtaa lakkausta, joten päätin tehdä pikaisen konadoinnin Ruby Pumpsin päälle. Lakkojen vaihto nimittäin kestää itselläni noin kaksi tuntia, sillä joudun mm. vaihtamaan revenneiden kohtien paikkauksia (joita on taas kertynyt 3, mutta minähän en kynsistäni luovu!) ja hoitamaan kynsinauhoja jotka näin talvisin ovat aivan järkyttävässä kunnossa.

Tähän konadointiin aikaa kului hurjat puoli tuntia, sillä oikean peukalonkynnen kuva ei ottanut millään onnistuakseen. En ymmärrä mikä siinä kynnessä oikein on, mikään ei onnistu siihen ikinä.
Kuva on otettu ilman päällyslakkaa ja ennen loppusiistimistä. Pahoittelen, sillä aloin heti kuvaamaan kun kuviot olivat paikallaan, sain hyvän kuvan (minun kamerani mittakaavalla) ja tajusin vasta myöhemmin päällyslakan ja siistimisen unohtuneen. Kuviot ovat laatasta M57.

 
(Klikkaa suuremmaksi)
Kyllä huomaa että kuviot on tehty kiireessä.

En oikein osaa päättää pidänkö tästä tyylistä vai en, sillä en ole tottunut ihan näin kuvioituihin kynsiin. Toisaalta mitä enemmän katselen tätä, sitä enemmän se alkaa näyttää kivalta. Ainakin valossa tämä näyttää todella upealta kun Ruby Pumps kimaltelee kuvioiden alta.

Pikaiset maininnat parista asiasta:
1. Luin Playing with the Polishista että Trans Desing alkaa myydä Color Clubin lakkoja. Aivan mahtavaa!
2. Osallistukaahan painted Lady fingersin upeaan arvontaan täällä, voittona Color Clubin The Rebel Debutante-kokoelma!

Ja nyt tämä neiti lähtee tankkaamaan todennäköisyyslaskentaa.